Espanjalaisuuden päivä pohdituttaa; MálagaHoy 10.10.2021

0
445

10.10.2021 lehden pääkirjoituksessa pohditaan espanjalaisuuden päivän (Día de la Hispanidad), jota vietetään joka vuosi 12.10. ja joka on kansallinen vapaapäivä, aiheuttamaa kritiikkiä erityisesti ns. latinalaisen Amerikan maissa. Koko päivän viettäminen asetetaan suorastaan kyseenalaiseksi sillä perusteella, että kyse oli yksinomaan kolonialismista eikä Espanjan latinalaisen Amerikan valloitus olisi tuonut mitään hyvää ja vielä satojen vuosien päästäkin Espanjan tulisi pyytää anteeksi koettuja vääryyksiä. Näitä vaatimuksia on varsinkin Meksikon taholta esitetty. Kirjoituksessa myönnetään vääryydet, mutta pannaan myös paljon tahattomuuden piikkiin. Uusien tautien leviämiselle, joille sikäläisellä väestöllä ei ollut vastustuskykyä, ei yksinkertaisesti mahdettu mitään. Espanja ei syyllistynyt kansanmurhaan, mitä todistaa myös runsas kansojen geneettinen sekoittuminen, ns. ristiveristen (mestizaje) määrä. Kirjoituksen mukaan Espanjan ei tule tuntea mitään imperialistista nostalgiaa eikä maalla ole myöskään tarvetta itseruoskintaan. Historiaa on kyllä aihetta tutkia, jotta ymmärtäisimme historiamme kurjuuden ja suuruuden. Tahdoimme tai emme, historia tuotti uuden espanjankielisen kulttuurin ja sivilisaation. Voimme siitä kaikista takaiskuista ja vääryyksistä huolimatta olla ylpeitä.

Lue lisää!

Lisäys: Eri kolumneissa ja yleisönosastokirjoituksissa on toistamiseen todettu kohtuuttomiksi esimerkiksi Meksikon taholta esitetyt anteeksipyyntövaatimukset ja todettu Meksikon itsenäistyneen jo yli 200 vuotta sitten ja maan tulisi näin ollen katsoa peiliin.