Kukaan ei ole paha syntyessään; MálagaHoy 21.3.2022

3
336

Otsikolla Hijos de Putin kolumnisti José Luis Malo kirjoittaa, kuinka Putinkaan ei syntynyt pahaksi. Hän esittää Putinille suoran kysymyksen, pitääkö meidän todella pelätä kolmatta maailmansotaa. Hänen mielestään Putiniin ei tehoa muu kuin sama mitä Hitleriinkin.

Kirjoittaja kertoo Putinin elämään liittyvistä tekijöistä, jotka voivat selittää hänen käytöstään, yksityiskohdista, joista moni meistä ei ole tietoinen, eivätkä ne ainakaan minun tietooni ole tulleet suomalaisen median kautta.

Putin joutui lapsena omien vanhempiensa hylkäämäksi ja varttui sijaisvanhempien huostassa. Hän ei ilmeisesti saanut lapsena osakseen riittävästi rakkautta. Hän koki ”orfandad de cariño”, rakkauden, hyvänä pidon orpoutta. Hän oli sitä paitsi ikäistensä joukossa pienikasvuinen ja kehitti itsensä jonkinlaiseksi kovanaamaksi. Hän koki itsensä onnelliseksi vain eläinten parissa. Hän varttui köyhyydessä toisen maailmansodan keskellä. Näin hänen piti valita joko suuruudenhulluus tai narsismi.

Sotiessaan hän ei sodi kansoja vastaan, vaan traumojansa vastaan, traumoja, joita ei enää voi parantaa. Hänen käsissään ydinsodan aloittava nappi kasvaa aina vaan suuremmaksi hänen kärsiessään pienen pojan rakkauden nälkää.

Kolumnisti toteaakin lopuksi, että on syytä kaikille pienille pojille suoda apua ja rakkautta, jotta ei syntyisi näitä putineita.

Lue tarkemmin!

Kommentti: Toivottavasti Putinin käsistä ei todella ala kolmas maailmansota kuten Ukrainan presidentti meitä siitä kerta kerran jälkeen varoittaa. Putinille ei Ukraina riittäisi. Toivottavasti hän on väärässä. Joka tapauksessa Putin jää historiaan Hitlerin jälkeisen ajan suurimpana sotarikollisena. Olen pahoillani, että referoin tämän kolumnin, mutta kuten periaatteeni on, jos kolumni sisältää uutta Suomen mediassa julkaisematonta tietoa, haluan siitä kertoa.

3 KOMMENTIT

  1. Putinin pojat
    En jaksa uskoa, että kaikki Putinin lapsuuden tapaisia tapahtumia kokeneet lapset ovat kehittyneet pahoiksi. Heissä on ollut jotakin, mikä on saanut heidät etsimään parempaa. Ei kaikista orpolapsista tullut ”putineita” vaikka he elivät sodan kauhujen keskellä. Eivät he halua jakaa tai levittää kokemiaan kauhuja. Kaikki tämä panee miettimään, että onko sillä perimällä, mikä tulee vanhempien kautta, kuitenkin joku merkitys.
    Olli

    • Ei varmastikaan näin ollut. Olisiko ehkä ollut vielä pahempaa se, että Putin ei ilmeisesti ollut todella orpo eli että hänen vanhempansa olisivat kuolleet, vaan että he todella hylkäsivät hänet? Ehkä joku tietää asiasta tarkemmin. Perimän merkitystä ihmisen kehityksessä jossain vaiheessa todella vähäteltiin. Varmasti sillä on ollut merkitystä. Olisi hyvä tietää, millaiset sijaisvanhemmat olivat. Alkuperäisessä kolumnissahan kirjoittaja korosti rakkauden merkitystä eli että ilman rakkautta ihmisestä voi tulla paha.

  2. Hän valitsi narsismin, johon kuuluu suuruudenhulluus, vallanhalu, manipulointi, valehtelu ja muiden nujertaminen. Narsismi äärimuodossaan, ehkä psykopatia. Viha, tappaminen ja tuhoaminen – ilman omaatuntoa. Hän kostaa muille lapsuuden traumaattisia. Harmillista on se, että hän on juonittelullaan saanut jo niin paljon valtaa, että kukaan ei enää uskalla vastustaa. Kun hälytyskellot eivät soineet ajoissa… Hän hallitsee pelkoa lietsomalla. Mutta entä jos lopettaisimme pelkäämisen? Tosiasiassa hän pelkää eniten itse.. sitä että menettää valtansa, mikä pitää koossa hänen tyhjää minuuttaan.

Comments are closed.