Eduardo Jordá pohtii kolumnissaan, missä määrin liika uskonnollisuus voikin olla haitaksi. Hän kertoo katsoneensa videolta, kuinka venäläinen pappi siunasi sotilaita sotaan ja toteaa samaan hengenvetoon, kuinka tilastot osoittavat Espanjan nuorten ikäluokkien jättävän uskonnollisen vakaumuksen syrjään. Yli 63:a prosenttia nuorista (18-24 vuotiaista) ei uskonto kiinnosta.
Toisaalta kolumnisti hämmästelee espanjalaisen pelaajan jalkapallo-otteluun mennessään tekevän ristinmerkin. Pääsiäistapahtumissakaan ei näytä olevan hiljaista veljeskuntien järjestäessä kulkueita ja kirkkojen pääsiäisjumalanpalveluksia. Onko tämä kuitenkin vain peilin kääntöpuoli? Pääsiäisen jälkeen on hiljaista.
Kolumnisti kysyy, onko vähemmän uskonnollinen tai uskontoon neutraalisti suhtautuva yhteiskunta kuitenkin parempi kuin Venäjän kaltainen voimakkaasti uskonnollinen yhteiskunta? Venäläisessä yhteiskunnassa sen ortodoksinen kirkko ja uskonto ovat suorastaan yhtä Venäjän maan kanssa. Ne ovat kuin yksi ja sama asia. Tämä näkyy kautta historian Dostojevskistä lähtien. Ukrainakin on tässä katsannossa osa pyhää Venäjää ja muulla tavoin uskovat on sieltä siis ajettava pois. Tähän ei ole kuulemma vastaan sanomista.
Tässä mielessä on meikäläinen neutraali tai vähemmän uskonnollinen katsanto suorastaan tervetullut kolumnistin mielestä. Hän toteaa kuitenkin, että jollain ihmeellisellä tavalla ihmisen kaipuu kohti jotakin absoluuttista, joka asuu meissä ihmisissä, usein pyrkii sitten ilmenemään jossain toisessa usein vähemmän toivottavassa muodossa. Näitä voivat olla erilaiset ideologiset liikkeet, esimerkiksi jyrkkä feminismi, äärimmäinen seksuaalisuuden uudelleen määrittelyyn pyrkiminen, kansallisen identiteetin haku, uudenlaiset uskonnolliset lahkon omaiset fanaattiset liikkeet.
Kommentti: Kyllä tänäänkin saatoin todistaa teini-ikäisten tekevän ristinmerkkejä edessäni, kun seurasin Domingo de Ramosin tronon siunaustilaisuutta Fuengirolan kirkon edustalla. He huomasivat kyllä minut, joka en poikkeuksena useisiin ympärilläni seisoviin sitä tehnyt. Toisaalta luin aiemmin, kuinka Malagassa oli ollut jonkin verran vaikeuksia eri veljeskunnilla saada kantajia tronoihin. Kantajien, costalerojen joukossa näytti olevan yhä enemmän naisia. Joka tapauksessa into ja ilo lähteä seuraamaan kulkueita kahden vuoden koronatauon jälkeen oli silmiinpistävä. Oli hauska nähdä, kuinka antaumuksella monet, erityisesti vanhemman puoleiset naiset kantoivat oliivin oksia (ramas de olivo) tai suorastaan kimppuja. Palmun oksat kuuluivat osana kulkueisiin. Maskeja vielä oli käytössä, mutta ei suinkaan kaikilla, vaikka tungoksessa niitä toivottiin käytettävän.