AndalucíaVieja tierra del Sur salpicada de olivos de color ceniciento, con torcidas callejas de cal o plazas donde trasmina su embeleso el florido jasmín, tierra de viñas conracimos como el sueño dorado de algún dios, bodegas en que esconde su ambarino secreto un vino secular. Allí beber es rito, un divino deseo. Llanos compos de sol cruzados por manadas de bravos toros negros que hostigas caballistas entre nubes de polvo y sonar de cencerros, pitones y garrochas, la testuz contra el palo lidiando en feroz duelo. Luciente soledad donde un zagal adviene en el toreo diestro, y ensaya una verónica, o da un lance ceñido, temblando bien, muy lento, qué gracia en el capote, con qué delicadeza se forja allá un torero. Azulada alegría es aquel mar, océano de luz, cálido viento por la playa arenosa, y veleros de plata sobre un azul fuego, ríen los pescadores y echan al mar las redes con ademán risueño, saltan los boquerones plateados, los peces relampaguean frescos, el marisco sabroso de coral irisado, calamar de humos negro. Brillan los miradores y blancas azoteas de las casas del puerto. Tierra del Sur, te dicen perezosa, y te afanas duramente en silencio, te llaman charladora, y en tus hombres callados la pena va por dentro. Dejas la vida pase sin sentir, desdeñosa de lo fugaz del tiempo, razas y siglos vuelan, efímero es el hombre y su dolor eterno, y el hambre y la pobreza y lágrimas de sangre que va tragando el pueblo. Cantando te redimes, para poco decir, qué profundo lamento. Juan Ruiz Peña |
AndalusiaVanha etelän maa, tuhkanharmaiden oliivipuiden pilkuttama, sen kuluneet kalkitut kujanteet, kukkivan jasmiinin humalluttamat aukiot, viiniköynnösten maa, kuin jonkun jumalan kultaamassa unessa, viinikellarit, jotka meripihkan lailla kätkevät vuosisataisen viinin salaisuuden. Siellä juominen on rituaali, jumalallinen toive. Aurinkoiset peltoaukeat, mustien villien härkien polkemat, joita ajetaan ratsain keskeltä pölypilvien, torvien karjankellojen ja sauvojen säestäminä, härkien ja paimensauvojen kaksintaistelussa. Ilmeinen yksinäisyys, jossa nuoresta paimenesta kasvaa härkätaistelija levittäen viitan tai antaen harkiten hitaasti miekan iskun arvokkaasti. Miten hienosti syntyykään torero. Sininen ilo, se on tuo meri, valon valtameri, hiekkarannan lämmin tuuli, ja sinihehkun päällä hopeiset purjeet, nauravat kalastajat heittäen iloisesti mereen verkot. Sardellit hyppivät hopeisina välkkyen vilkkaasti herkulliset äyriäiset loistaen kuin koralli mustan musteen mustakala. Loistavat sataman talojen valkoiset terassit ja erkkerit. Etelän maa, sinua moittivat laiskaksi ja hiljaa vaikenet ja kärsit, sinua moittivat lörpöksi ja hiljaiset miehesi vaikenevat surunsa. Annat elämän soljua huomaamatta, viis veisaat ajankulusta. Sukupolvet ja vuosisadat kuluvat, on ihmiselo lyhyt ja sen ainainen tuska ja nälkä ja köyhyys ja veriset kyyneleet, joita kansa nieleskelee. Laulaen saat vapauden. Vaikka ei se autakaan, olen syvästi pahoillani. Juan Ruiz Peña |