
Guadalhorcessa sijaitsevat mehiläistarhat ollaan vaarassa menettää Aasian herhiläisten hyökkäyksiin. Erityisesti Malagan läheisen laakson tarhojen tuottajat ovat huolestuneita tilanteesta.
Viljelijöiden käsityksen mukaan tarhaus on jo muodostunut kestämättömän vaikeaksi. Yhtäkkiä puolet mehiläisistä on voitu menettää. Tarhamehiläisillä ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua herhiläistä vastaan. Mehiläistarhaajien järjestöt ovat olleet viranomaisiin jo useana vuonna yhteydessä. Tilanne on varsin lohduton niille, jotka elävät hunajan tuotannosta ja mehiläisten pölytyksestä.
Tarhaajat vertaavat tilannetta siihen, että karjankasvattajalta sudet hävittäisivät yhtäkkiä puolet karjasta. Tilanne voi äityä niin pahaksi, että uudelle hunajan tuotantokaudelle ei enää olisi mahdollisuuksia ja on jo tuottajia, jotka saattavat luopua koko tuotannosta.
Jotkut tuottajat ovat sitä mieltä, että viranomaiset eivät olisi tehneet asian hyväksi mitään.
Tuottajat tekevät selväksi myös sen, että herhiläisten aiheuttamat vahingot eivät rajoitu pelkästään hunajan tuotantoon, vaan yleisesti biodiversiteettiin ja moneen kasvintuotantoonkin pölyttäjien hävitessä pelloilta. Vaikutuksia on esimerkiksi rypäleiden tuotantoon.
Tuottajien mielestä heidän tehtävänsä ei ole tuhota herhiläisten pesiä, vaan se kuuluisi ympäristöstä vastaaville viranomaisille. Viranomaiset vakuuttavat vuorostaan hävittäneensä monia pesiä niiden hävittämiseen erikoistuneilla joukoilla ja varusteilla.
Kommentti: En ole varma, mutta käsittääkseni jo Suomessa asti olisi ollut havaintoja tästä kyseisestä lajista. Korjatkaa, jos olen väärässä.