Carlos Colón päivittelee kolumnissaan, miten on mahdollista, että maan hallitus ei anna tunnustusta Venezuelan María Machadolle hänen saamastaan rauhan Nobelista, vaikka maassa on yli 7 miljoonaa Venezuelan pakolaista.
Miten on selitettävissä, että Espanja esittää olevansa tärkeä linkki latinalaisen Amerikan ja EU:n välillä tämän asiantilan valossa? Tälle ei anna selitystä edes ”musta kertomus”. Se kertoo vain tylyllä tavalla siitä, kenen puolella Espanjan nykyhallinnon sympatiat näyttävät olevan.
Vaikka Felix Bolaños kuinka yleisellä tasolla esittää olevansa demokratian puolella, näyttää kummalliselta, että lausunnoissa ei mainita Machadoa nimeltä. Lehti näyttää kuvissa, kuinka Espanjan entinen poliitikko Zapatero myhäilee presidentti Maduron rinnalla.
Lausuuhan Pablo Iglesias peräti, että kuulemma yhtä hyvin rauhanpalkinto olisi voitu antaa postuumisti vaikka Hitlerille tai Putinille. Ainoana perusteena näille lausunnoille, jotka siis eivät ole hallituksen lausuntoja, näytetään toteavan Machadon ”kumouksellisuus”, mutta mitäpä muuta voi odottaa Maduron vallan kurimuksessa?
Kolumnisti toteaakin, että parempi hiljaisuus kuin typerät lausunnot.
Kommentti: Ikävä todeta Espanjan nykyhallinnon tila ja ihmetellä sitä, mille tahoille sympatiat todella suuntautuvat. Luulisi, että he jo saivat tarpeekseen autoritaarisesta hallinnosta Francon aikana. Ehkä he eivät sitä näe siten.