Malagan provinssi ja Ronda kärsivät tulvista ennennäkemättömällä tavalla; MálagaHoy 19.3.2025

0
434

Jos ihmiset täällä haluavatkin nähdä hyvää sateissa, täyttyväthän monet vesisäiliöt lopulta eikä kohta enää ole tarvetta veden säännöstelylle. Malagan läheinen säiliö takaa tiettävästi kaupungille jo kolmen vuoden kulutusta vastaavan vesimäärän.

Se, mikä on varsin ikävää on, että monet vesisäiliöt joutuvat ohijuoksuttamaan vettä säiliön tultua täyteen. Partido Popular, Espanjan keskustaoikeistolainen puolue on saanut tästä osakseen arvostelua, sillä puolueen johdon taholta aiemmin luvattiin yhteyden rakentamista toiseen säilöön, millä olisi vältytty vastaavalta veden hukkaan juoksuttamiselta. Puhuttiin ”Autovía de agua”sta, veden pikatiestä.

Tämän tästä ihmisiä katoaa tulvien vieminä ja heitä etsitään. Monia katuja ja teitä on jouduttu sulkemaan liikenteeltä. Kouluja on suljettu. Ihmiset menettävät kotejansa ja omaisiaan. Monet pelkäävät tulvan vievän kotinsa mennessään. Tulvat ovat aiheuttaneet valtavia omaisuusvahinkoja ja hukkumisia. Valencian viimevuotiset tuhot ovat uusiutuneet. Viimevuotisista tuhoista käydään oikeutta. Tietyn kokoisissa kaupungeissa tulisi lain mukaan olla valmiina väestönsuojelusuunnitelmat. Niitä ei ole aina ollut tehtynä tai niiden mukaan ei ole toimittu.

Malagan läheiset Campanillas ja Guadalhorce ovat viime päivinä kärsineet erityisesti eli niin sanotusti aika läheltä jo liippaa. Näillä alueilla jouduttiin toteuttamaan evakuointeja. Fuengirola ei toistaiseksi näytä pahemmin kärsineen. Bamburöykkiöt, joita jokien tulviminen on kuljettanut, ovat rannoilla valtavat ja työllistävät kaupungin työntekijöitä.

Seuraava linkki ei johda välttämättä artikkeleihin, joissa näistä kaikista kerrotaan, mutta kannattaa, jos asia kiinnostaa, klikkailla eteenpäin eri artikkeleihin. Painettu lehti ja sen artikkelit eivät ole yhtäpitäviä nettiin jaetun materiaalin kanssa, vaan tietyt netistä löytyvät artikkelit löytyvät yllättäen jostain toisesta lehdestä.

Lue tarkemmin!