¿Qué te digo?
Tú mi vida
tú mi mar
tú y tu agua
te puedo encontrar
por todas partes del mundo
soy tuyo.
Tú y tus medusas
tengo que cuidarme
de tus cosas venenas
no quiero equivocarme
y caer en tus manos
sin certeza
de que no hayan secretos.
una medusa tuya quema,
no hay una sin otra.
Una mentira tuya
¿Que qué?
Si hay una,
hay otra sin duda.
¿Qué te digo yo?
Si no me digas ya,
si no me mentiste,
cuando me dijiste,
que ya no me quieras ver
¿Qué tengo que hacer?
Tú eres mi mar
mi mundo entero
quiero pensar
que un día bonito
me ya digas
”Te amo,
te quiero”.
Yo soy tu playa,
tú mi mar.
Yo tu arena,
tú las olas,
tú el agua,
yo el suelo.
Nada más necesitas,
nada más yo tampoco.
No quieres otras playas,
yo soy la única,
que necesitas,
que me das
abrazos
con tus olas,
con tu agua me acaricias.
© Risto Kangas
Mitä minä sinulle sanoisin?
Sinä elämäni,
sinä mereni,
sinä ja vetesi,
sinut löydän
mistä vaan.
Olen sinun.
Sinä ja meduusasi,
sinun myrkkyjäsi
minun pitää varoa.
En halua erehtyä,
sinun armoillesi päätyä,
ilman varmuutta,
tietämättä salaisuuksiasi.
Yksikin meduusasi polttaa.
Ei ole yhtä ilman toista.
Yksikin valhe.
Että mitä?
Ei yhtä ilman toista.
Valhetta!
Mitä sinulle sanon?
Etkö jo kertoisi,
että valhetta se oli,
kun sanoit,
ettet enää minua nähdä tahtoisi.
Mitä enää voin?
Sinä olet minun mereni,
minun maailmani.
Mietin,
ehkä koittaa päivä kaunein,
kun sanot
”Rakkaani!”
Minä olen sinun rantasi,
sinä minun mereni,
minä hiekkasi,
sinä aaltoni, veteni.
Minä maa,
et muuta tarvitse,
en niin minäkään.
Et tarvitse muita rantoja,
minä ainoa olen,
jota aalloillasi
halaat,
vedelläsi
hyväilet.
©Risto Kangas
Mi boquerona
Ay, mi boquerona
no te dejo sola
yo te quiero
a mis brazos
yo te amo
en mis manos
Te quiero comer
eso quiero hacer
nadie me puede parar.
Yo te oigo cantar
y mi nombre mencionar
sin parar, sin parar.
Eres tan suave
una mujer linda.
No se puede
beber de tu boca
comer de tus lábios
ver de tus ojos,
lo que hay allá,
detras de la valla.
Ojalá yo fuera un tiburón.
De ellos hay un montón.
Yo te tuviera en mi boca,
yo así te besaría
que me nunca dejarías
sin sentirte arrepentida
quizá un poco confundida
pero feliz y convencida
de que de verdad me amas
no hay otra, no hay otro camino atrás.
©Risto Kangas
Voi sardelliä
Voi sardelliä
sua en yksin jätä.
Sinua haluan helliä,
kanssasi kelliä,
sinua syliini puristaa,
suuhuni rutistaa.
Sinua haluan syödä,
kaiken yötä.
Pysäytä ei mikään meitä.
Kuulen jo säveleitä,
sinun laulusi myötä.
Olet niin pehmeä,
niin suloisen sievä.
Ei sinua vielä,
voi suuhunsa viedä,
huuliltasi syödä,
silmistäsi nähdä,
mitä on niiden takana,
ihanko ilme vakava.
Olisinpa iso hai,
niitä paljon on kai.
Ottaisin sinut suuhun,
suukon suuhun.
Et sitä katuisi,
minua ikinä jättäisi.
Sekoisitko siitä?
Mitä siitä!
Tietäisit
minua sietäisit.
Rakasta, rakasta!
Ei ole toista,
rakkautta moista.
©Risto Kangas
No lo sabía mi Andalucía
No lo sabía,
mi Andalucía.
No lo sabía,
que iba a ser mi destino.
Yo en las manos de médicos y enfermeras
hablando castellano.
Pero su gran amor me salvó.
Tú, Andalucía, me salvaste,
una nueva vida me regalaste.
Casi me morí,
mi vida perdí.
No me dejaste solo a mí.
Me recuperé gracias a tí.
Cuando me puse enfermo,
me calentaste el cuerpo
con el sol del invierno,
con las vistas de las montañas de Marbella
y al mar Mediterráneo tan bello
en octubre, en noviembre,
en diciembre, en enero.
Cada mes, cada hora,
todos los días fueron tan largos
de mi vida enferma.
No me olvidaste.
Me enseñaste tu riqueza,
tu diversidad, tu naturaleza,
tus encantos, tu belleza,
tus playas de arenas finas,
tus mujeres morenas encantadoras,
tus flores siempre tan bonitas,
tu cultura tan rica y antigua,
tu arte tan fino y música emocionante y divertida,
tus hombres, cantaores de flamenco de pelo negro,
los copleros del carnaval tan divertidos,
las fiestas religiosas,
el fervor de los participantes en ellas.
La belleza de todo me mantiene impresionado.
Para siempre te quiero,
mi Andalucía,
no lo sabía.
©Risto Kangas
Ei ollut se minun tiedossani
Ei ollut se minun tiedossani
rakas Andalusiani.
Ei ollut se minun tiedossani,
mikä olisikaan kohtaloni
Minä lääkärien, hoitajien käsissä,
jotka puhuivat espanjaa.
Mutta heidän suuri rakkautensa minut pelasti.
Sinä, Andalusiani, minut pelastit,
uuden elämän lahjoitit.
Melkein menehdyin
elämäni menetin.
Et minua hylännyt,
ansiostasi tervehdyin.
Kun sairaus minut yllätti,
lämpösi minut pelasti,
talvisen auringon hehku,
Marbellan vuorten hohde,
Välimeren säihke,
loka-, marraskuussa,
joulu-, tammikuussa.
Joka kuun joka tunti
päivien niin pitkien
sairauteni tuntien.
Minulle näytit rikkautesi,
monet muotosi, luontosi,
viehkeytesi, kauneutesi,
hienojen hiekkojesi rannat,
naisesi viehkeät tummat,
kulttuurisi rikkaan ja vanhan,
taiteesi hienon, musiikkisi tunteikkaan ja viihdyttävän,
miehesi, tummahiuksiset flamencolaulajasi,
karnevaaliryhmäsi niin hauskat,
juhlat uskonnolliset.
Niiden osallistujien hartaus,
pitää minut vallassaan kaiken tuon kauneus.
Ikuisesti sinua palvon,
rakas Andalusiani.
Ei ollut se minun tiedossani.
©Risto Kangas
A Sevilla
Vengo de la Macarena
con lágrimas en los ojos
con el rostro lleno [de]pena
Voy camino de Triana
¡Ai Dios mío de mi *arma/alma!
Estoy loquito por una gitana.
Al pasa´ por la Maestranza,
la Maestranza sevillana
me encontré con Esperanza,
Esperanza la gitana.
Con el *corasón/corazón *partío
le pregunté por *Rosío/Rocío.
Esperanza de mi *arma/alma
Esperanza de mi amo´
si te encuentras con *Rosío/Rocío
y te pregunta por mí
le dices que baja a verme
al río Guadalquivi´.
Al pasa´ por la Giralda
una mujer me llamó.
Era Manolita Varga´
la antigua en mi *corasón/corazón.
Y con mucho sentimiento
la escupí del pensamiento.
Yo solo quiero a *Rosío/Rocío
una niña de Triana
una apasiona´ gitana
que nació hace veinte abriles
allí en la Macarena.
©José Lara Perez
Sevillaan
Macarenasta tulen.
Kyyneleet silmissä kuljen.
Kasvoissain tuska,
takanain Triana.
Voi minun sielurukkaa,
kun rakastan tummatukkaa.
Maestranzaa Sevillan
kulkiessain hiljan
tapasin mä Esperanzan
mustalaisen, tuon tummatukan
sydäntäin särkien
Rociota kysyen,
Voi kultasein Esperanza
Voi rakkain Esperanza,
Jos Rociota näkyy
ja minua hän kysyy,
hänet kutsu joelle Guadalquivirin.
Siellä hänet kohdata voisin.
Kulkiessain Giraldaa,
yksi nainen perääni huutaa.
On se Manolita Vargas
yksi entinen mun rakas.
Vaikka paljon häntä kohtaan tunsin,
hänet mielestäin suljin.
Vain Rociota rakastan,
tyttöä Trianan,
mustalaistyttöä kiihkeää,
joka viistoist´ on nähnyt kesää
lämmöss´ Macarenan.
© Vapaa käännös José Lara Perezin runosta Romería-feriaan, jonka hän kirjoitti noin 40 vuotta sitten. Konsultoitu tekijän kanssa.
Käännöksen©Risto Kangas
© Malagalainen kirjailija ja runoilija José Lara Perez
*Runo on kirjoitettu Andalusian murteella. Siitä johtuvat z>s, r:n ja s:n kato, l:n ja r:n vaihtelu jne.