No lo sabía
No lo sabía,
mi Andalucía.
Tú me salvaste,
una nueva vida me regalaste.
Casi me morí,
mi vida perdí.
No me dejaste solo a mí.
Me recuperé gracias a tí.
Cuando me puse enfermo,
me calentaste el cuerpo
con el sol del invierno,
con las vistas de las montañas de Marbella
y al mar Mediterráneo tan bello
en octubre, en noviembre,
en diciembre, en enero.
Cada mes, cada hora,
todos los días fueron tan largos
de mi vida enferma.
No me olvidaste.
Me enseñaste tu riqueza,
tu diversidad, tu naturaleza,
tus encantos, tu belleza,
tus playas de arenas finas,
tus mujeres morenas encantadoras,
tus flores siempre tan bonitas,
tu cultura tan rica y antigua,
tu arte tan fino y música emocionante y divertida,
tus hombres, cantaores de flamenco de pelo negro,
los copleros del carnaval tan divertidos,
las fiestas religiosas,
el fervor de los participantes en ellas.
La belleza de todo me mantiene impresionado.
Para siempre te quiero,
mi Andalucía,
no lo sabía.
Copyright Risto Kangas
Ei ollut se minun tiedossani
Ei ollut se minun tiedossani
rakas Andalusiani.
Sinä minut pelastit
uuden elämän lahjoitit.
Melkein menehdyin
elämäni menetin.
Et minua hylännyt,
ansiostasi tervehdyin.
Kun sairaus minut yllätti,
lämpösi minut pelasti,
talvisen auringon hehku,
Marbellan vuorten hohde,
Välimeren säihke,
loka-, marraskuussa,
joulu-, tammikuussa.
Joka kuun joka tunti
päivien niin pitkien
sairauteni tuntien.
Minulle näytit rikkautesi,
monet muotosi, luontosi,
viehkeytesi, kauneutesi,
hienojen hiekkojesi rannat,
naisesi viehkeät tummat,
kulttuurisi rikkaan ja vanhan,
taiteesi hienon, musiikkisi tunteikkaan ja viihdyttävän,
miehesi, tummahiuksiset flamencolaulajasi,
karnevaaliryhmäsi niin hauskat,
juhlat uskonnolliset.
Niiden osallistujien hartaus,
pitää minut vallassaan kaiken tuon kauneus.
Ikuisesti sinua palvon,
rakas Andalusiani.
Ei ollut se minun tiedossani.