Andalusia selviämässä paremmin koronaviruksesta

0
482

Andalusian (hallituksen) pääministerin käsityksen mukaan Andalusia on pääsemässä vähemmillä sairastumisilla koronaviruksen kourista. MálagaHoy 29.3.2020. Lue Pääministeri Juanma Morenon haastattelu! Tosin hän toteaa, että pahin on vielä edessä. Hän kehuu andalusialaisia hyvästä yhteishengestä ja suositusten ja määräysten asianmukaisesta noudattamisesta. Tehohoidossa (UCI) on 172 potilasta, menehtyneitä 175, lauantaihin 28.3. mennessä. Edessä on vielä 2 viikon pituinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyritään minimoimaan kontaktit muihin ihmisiin ja näin myös mahdolliset tartunnat. Andalusia muodostaa viidenneksen koko Espanjan asukkaista ja siitä huolimatta tehohoitoon määrätyistä on vain 6% ja menehtyneistä 3% Andalusiasta. Andalusiassa on siis toimittu esimerkillisesti hänen mielestään. Samoin hän kehuu alueen terveydenhoitoa. Myös aiemmat terveydenhoidon kriisit todistavat siitä. Hän ei osaa sanoa, koska epidemian huippu saavutetaan, mutta väittää siihen olevan valmistauduttu. Mitä tulee hoitohenkilökunnan suojatarvikkeisiin, Andalusia ei ole voinut toimia ohi keskushallinnon määräysten, mutta hengityssuojaimia ja hengityskoneita on oltu omin voiminkin valmistamassa. Luonnollisesti hän myöntää tapahtuneen olleen katastrofi ja erityisesti häntä koskettaa monien haavoittuvassa asemassa olleiden kohtalo ja luonnollisesti myös moninaiset taloudelliset seuraukset tapahtuneesta jo tähänkin mennessä, vaikka niihin yritetään apua antaa. Hän valmistautuu nyt maan pääministerin ja muiden autonomioiden pääministerien tapaamiseen tänään sunnuntaina 29.3.2020.