Karhun syleily; MálagaHoy 17.3.2025
Viitaten Churchillin vuonna 1928 kirjoittamaan eläinsatuun, jossa eläintarhan eläimet juttelivat siitä, mistä aseista ne voisivat luopua, kolumnisti Luis Chacón kertoo niiden pyrkimyksistä elää sovussa.
Monikaan eläin ei mielellään olisi luopunut sarvistaan, kynsistään tai mistään muustakaan, mitkä niiden mielestä olivat niin tärkeitä niiden puolustautumiseen. Kunnes sitten karhu halusi ne kaikki kiellettävän ja tarjosi syliään.
Lastenlääkäri haluaa palomuurin tuhkarokolle; MálagaHoy 16.3.2025
Pedro Navarro, nelikymmenvuotisen kokemuksensa rokotuksista hankkinut, lääkärikoulutuksesta vastaava lastenlääkäri haluaa vanhempien huolehtivan lastensa rokotuksista asianmukaisesti.
Malagan provinssissa on paljastunut kaksi tuhkarokkoepidemiaa sekä yksittäisiä sairastumisia, joiden tuloksena kaikkiaan 27 sairastumista vuoden alusta lähtien. Lääkäri korostaa, että rokotukset on otettava vakavasti. Pahimmillaan tuhkarokko voi johtaa kuolemaan. Siitä voi myös aiheutua elinikäisiä jälkitauteja aivokalvontulehduksen seurauksena.
Sánchez valtoimenaan; MálagaHoy 14.3.2025
Kolumnisti Alberto Grimaldi arvioi Espanjan pääministerin toimia tiukasti. Hänen mielestään Sánchez on joutunut jopa pahemmin kuin Trump kohtaamaan julkista arvostelua laillisuuden rajamaille menneistä toimistaan armahduspäätöksissään.
Hän on vain surutta jatkanut samalla linjalla taipuessaan Katalonian itsenäisyyssiipeen. Häneltä ei myöskään näytä löytyvän budjettia. Häntä ei myöskään ole kehuttu siitä tavasta, kuinka hän toteutti viime neuvonpidon...
Nöyryyttäminen Hitlerin tyyliin; MálagaHoy 2.3.2025
Antonio Vargas Yáñez, MálagaHoyn kolumnisti otsikoi kolumninsa tähän tapaan. Hän käyttää termiä matonismo hitleriano, joka viittaa tapaan käyttäytyä, jossa keskustelukumppanilla ei ole väkivallan tai terrorin uhalla muuta vaihtoehtoa kuin olla samaa mieltä.
Kolumnisti kuvaa Trumpin käytöstä Zelenskyin tapaamisessa Valkoisessa talossa varsin osuvasti. Että Trump kehtaakin moittia Zelenskyin pukeutumista tapaamisessa ikäänkuin hän itse osoittaisi makua...
Hömppätaide; MálagaHoy 27.10.24
Rafael Padilla kirjoittaa kolumnissaan, kuinka taiteelle pitäisi palauttaa sen alkuperäinen idea ja ajatus. Kolumninsa aluksi hän pyrkii selvittämään sevillalaisen taiteilijan Antonio García Villaránin luomaa käsitettä "hamparte", jonka voisi suomentaa roskataiteeksi tai hömppätaiteeksi.
Kolumnistin mielestä termi kertoo hyvin siitä, kuinka kyseinen taide on valtaisa huiputus ja petkutus. Kuinka taiteen asiantuntijat ja vahtikoirat ovatkaan luopuneet omasta...