Meidän kaikkien elämäntehtävä on toisten ihmisten eli niin sanottujen lähimmäisten elämän tekeminen siedettävämmäksi tai suorastaan hauskaksi. Ainakin jotkut meistä mieltävät asian niin. Ponnistelemme viimeiseen asti, jotta emme vaan loukkaisi tai pahoittaisimme toistemme päivää, varsinkin jos se on vasta alkamassa. Toivotamme hyvää huomenta ”Buenos días, Salvador”, ”Hola, Carmen”.
Tervehdimme käyttäen puhuttelua nimeltä tai vaikka pelkällä amigo-sanalla, jos emme vaikka muista nimeä tai tiedä sitä. ”Hola guapo”…
Kaikenlaista kivaa voi sanoa toista ilahduttaakseen. Samoin, jos puhumme kolmannesta henkilöstä emme käytä hombre tai mujer-sanaa, vaan mieluummin sitten señor tai (jos on nuoremmasta kysymys) chaval, muchacho, chico. Vastaavasti señora, señorita, muchacha, chica.
Olisipa kiva tietää, missä se señoran ja señoritan raja kulkee? 🙂
On se muuten hassua, kuinka suomen kielessä on vaikea joskus nähdä vaikka lehtiuutisesta, kummasta sukupuolesta on kyse, espanjassa kun se aina heti näkyy el joven, la joven jne, muchacho, muchacha. Sehän on esimerkiksi kääntäjille varsinainen haaste: el – hän , ella – hän. Saisihan se ero näkyä kielessä, kun se niin kauniisti näkyy katukuvassakin vai mitä? :-)) Ainakin täällä Espanjassa, missä ei vielä kokonaiseen kuukauteen ole tarvinnut jättää sandaaleita, shortseja ja t-paitaa kaappiin. Sadetta ei ole tullut taivaalta yhtenäkään päivänä. 🙂