Navidad

0
226

Sana Navidad tulee alunperin latinan kielen syntymään viittaavasta sanasta. Sillä tarkoitetaan jouluaaton ja loppiaisen välistä aikaa. Nykyespanjan ”nacimiento” -sanaa käytetään erityisesti latinomaissa jouluseimestä, joka kuvaelmana kertoo koko joulun tarinan. Espanjassa jouluseimestä käytetään sanaa ”belén”, joka itse asiassa viittaa itse tapahtumapaikkaan Betlehemiin. Varsinaiselle seimelle, Jeesus-lapsen synnyinpaikalle on oma sanansa ”pesebre”.

Yhdistyksemme suunnitteli ja toteutti toista kymmentä vuotta sitten useampia beleneitä, joista viimeisin lahjoitettiin sittemmin Hyvinkään seurakunnalle. Se on nyt nähtävillä Willan Galleriassa loppiaiseen asti. Siihen pääsee lähemmin tutustumaan 20.12. asti. Samalla voi käydä hankkimassa joulun pehmeitä lahjoja käsityöläisiltä samasta paikasta.

Kutakuinkin jokainen kirkko, kaupunki ja kylä Espanjassa toteuttaa oman jouluseimensä. Malagassa niitä on tänä jouluna kaikkiaan 81. Sitä paitsi julkinen taho ei jätä kaupunkilaisia ilman toinen toistaan kauniimpia jouluvaloja. Tutustu tarkemmin MálagaHoyn uutiseen ja jos satut olemaan tällä hetkellä Malagassa, käy ihmeessä katsomassa niitä!

Toivotuksen ”Feliz Navidad” rinnalle on viime vuosina tullut neutraalimpi ”Felices fiestas”. ”Noche buena” on jouluaatto ja kinkkua tavallisempi jouluruoka taitaa olla ”pavo”, kalkkuna, jonka perinteen Cortés toi aikanaan Espanjaan Meksikosta. Navidad on sitten se joulupäivä.

Joulu huipentuu loppiaiseen, ”el Día de los Reyes Magos”, kolmen tietäjän päivään, jolloin espanjalaisessa maailmassa lapset vasta saavat lahjat, jotka siis tietäjät heille tuovat kameleilla ratsastaen. Jossain määrin joulupäivän kulkuun on jo pääsemässä mukaan el Papa Noël. Kuitenkin päärooli on tietäjillä, jotka saattavat saapua helikopterilla urheilukentälle tai kadulle heiluttamaan kadun varren lapsille loistokkaissa vaunuissa, joista lapset heittelevät karkkeja.

Vuoden vaihteessa juhlitaan tietysti ”Noche Viejaa” uudenvuoden aattoa. Itse joulun vietto ei ole rajattu siinä määrin perhepiiriin kuin meillä vaan hyvinkin saatetaan lähteä ulos juhlimaan sitä tuttujen kanssa.

¡Feliz Navidad y un Prospero Año Nuevo 2023!

Kerropa omista joulun kokemuksistasi espanjalaisessa maailmassa!