Sí, mi amor

0
142

Vaikka minulla on jo vuosikymmenten ajalta kokemuksia espanjalaisten kohtaamisesta, en voi vieläkään suomalaisena olla yllättymättä erilaisista tilanteista, joissa erot pohjoismaalaiseen kulttuuriin tulevat niin selvästi näkyviin.

Täällä Andalusiassa on edelleenkin mahdollista, että pankkikortilla (pagar con tarjeta) ei voi välttämättä maksaa chiringuitossa tai lehtikioskilla. Rantapaseon varrella on yksi suomalaisten suosima kalaravintola, joka ilmoittaa, että heille kelpaa vain maksaminen ”en efectivo” ja suosimani lehtikioski vasta kesällä ilmoitti, että alle viiden euron maksuja he eivät ota vastaan kortilla. Aiemmin ei voinut maksaa mitään ostosta kortilla.

Niinpä minun piti kysyä mennessäni hedelmäostoksille kirkon luona olevaan hedelmäkauppaan (frutería), voinko maksaa kortilla (¿Se puede pagar con tarjeta?), koska kolikkokukkaroni ei ollut mukanani. Sain reippaan vastauksen kaupan nuorelta sijaismyyjältä ”Sí, mi amor”. Olin varsin yllättynyt ja tietenkin tein ostokseni mielihyvin. Olisi kiva tietää, olisiko vastaava puhuttelu mahdollista esimerkiksi Kataloniassa. Kulttuurieroja kun on eri maakuntien välillä. Täällä Andalusiassa ollaan vähän välittömämpiä. Kertokaapa kokemuksistanne!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here